Kevätkokouksen tiedotteita

11.4.2022

Kevätkokouksessa hallituksen jäsen Raija Heljakka kertoi ensi syksynä toteutettavan kyselyn jäsenistömme erityisosaamisen kohteista sekä halukkuudesta osallistua yhdistyksen eri tapahtumien ideointiin, organisointiin ja toteuttamiseen. Tarvitsemme lisää osaavia ja halukkaita toteuttajia eri toimintoihin.

Meillä on suunnitelmissa lukuisia eri tapahtumia ja tilaisuuksia, joiden toteuttaminen vaatii myös paljon vapaaehtoisuuteen perustuvia työpajoja, jota arvostamme kovasti.

Ensi syksyä varten on mm. mahdollisuudet ja ehdotuksia:

(1) ohjelmatoimikunta tai työryhmä, joka suunnittelee, koordinoi, ideoi ja toteuttaa monia erilaisia tapahtumia aina tansseista onni-peliin ja juttutupaan. Haluamme tähän ryhmään myös niitä, joilla on mielenkiintoa tehtävien käytännön suorittamiseen.

(2) haluaisimme jäseniltä ehdotuksia aiheista juttutupaa varten ja myös omia alustusehdotuksia tai -esityksiä eri osaamisalueista esimerkiksi historia, taide, kirjallisuus, yleishyödylliset ja sivistävät esitykset oman mielenkiinnon alalta.

(3) olemme perustamassa uutta hyvinvointityöryhmää, joka etsii työryhmään vetäjää ja jäseniä toteuttamaan tätä. Jäsenistöstämme löytyy asiantuntemusta esimerkiksi fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin alueelta.

Mihinkään mahdollisuuteen ei vaadita erityisasiantuntemusta, vain oma kiinnostuksen kohde ja halukkuus toimia ja auttaa, olla mukana on tärkeää.